XXXII Häti-malja

Riihimäen kaupungin golfmestaruus 2024

02.08.2024 Tawast Golf

XVII Häti-Malja Riihimäen kaupungin golfmestaruus 2009

Päivä paistoi ja Venton perhe loisti

Riihimäen golfmestaruudet ratkottiin nyt jo 17. kerran järjestetyssä Häti-Malja-kilpailussa. Mika Nieminen joukkoineen oli virittänyt Hyvinkään golfkentän huippukuntoon, ja niinpä väylät, ja varsinkin viheriöt, olivat tosiaankin mestaruuskisojen arvoisessa kunnossa. Ne olivat nopeat ja vaativat, mutta pitivät myös hyvin. Tämä näkyi myös tuloksissa, ja helpolla eivät kisaajat päässeetkään. Osanottajamäärässäkin tehtiin uusi ennätys, sillä peräti 90 pelaajaa starttasi päivän yhteislähtökisaan ja suoritti tehtävänsä tyylikkäästi ja reippaasti melkoisesta helteestä sen kummemmin väsymättä.

Kilpailu noudatti jo tutuksi tullutta kaavaa. Vietettiin yhdessä mukava golfpäivä hienon harrastuksen ja erinomaisen mukavien ihmisten parissa. Tämä toteutui, säänkin vielä helliessä, kerrassaan mainiosti. Päivä alkoi aamuvarhain, kun kokoonnuttiin jo ennen kahdeksaa Graniitin aukiolle, josta bussilla suunnattiin Hyvinkään golfkentälle pelaamaan, syömään ja saunomaan. Yhdessä kokoonnuttiin vielä illalla palkintojen jakoon ravintola Apollon notkuvien pöytien ääreen ja jatkettiin lopulta pelipäivän kokemuksien vertailua iltamyöhään asti.

Kari Vento vei Häti-Maljan

Tämän vuoden ehdoton golf-kuningas Riihimäellä on Kari Vento joka vei vuodeksi hyllyynsä "Pojan" eli Häti-Maljan ja saa näin nimensä kaiverretuksi himoittuun kristalliin. Samaan paikkaan meni myös miesten tasoituksellisen kisan mestaruus sekä pelaajien tovomuksesta uutena sarjana pelattu pistebogey-kisa. Eli tyylikäs hattutemppu Karille. Kakkoseksi Häti-Malja-kisassa tuli aiemmin kertaalleen kisan voittanut Timo Akkanen kaksi lyöntiä voittajalle jääneenä,. Hän tuli kakkoseksi myös tasoituksellisessa sarjassa, tasatuloksella Venton kanssa, ja samoin kävi myös pistebogey-kisassa. Kolmas Häti-Malja-kilpailussa oli Aulis Lehtinen, joka on viihtynyt usein kärkipaikoilla. Voitto on kuitenkin vielä tulematta, mutta pelin taso on sitä luokkaa ettei sitä kauaa tarvitse odottaa. Miesten hcp-sarjan kolmoseksi pelasi vasta 15-vuotias Oskari Häti hienolla tuloksella 70, pelaten näin kaksi lyöntiä alle tasoituksensa. Saman sijan Oskari pokkasi myös pistebogey-sarjassa. Häti-Malja-kisassa hän oli viides, heti myös aiemmin kisan voittaneen Jarmo Lepolan jälkeen, joka teki hienon eaglen väylällä 14.

Venton perhe oli loistovireessä, Tuula naisten ykkönen

Tänä vuonna yksi perhe oli siis yli muiden, kun naisten sarjan kaupungin mestariksi pelasi itsensä Tuula Vento tiukassa kisassa, voittaen kakkoseksi tulleen Annina Ranta-Hätin vain yhdellä lyönnillä. Pistebogey-sarjassa naiset vaihtoivat paikkaa ja tämän kilpailun Annina vei puolestaan yhden pisteen erolla Tuulaan. Kolmanneksi molemissa sarjoissa pelasi Pirkko Johansson. Molempien sarjojen nelossija meni myös samaan osoitteeseen, eli Leena Manniselle. Viitonen hcp-sarjassa oli Eeva-Liisa Olkinuora ja pistebogeyssa Pirjo Häti.

Erikoiskilpailuissa sama tahti jatkui

Pisimmästä avauslyönnistä kisattiin väylällä 8, ja listan ykköspaikalta löytyi tuttu mies, Kari Vento. Lähimmäs lippua-kilpailuun 3-väylällä saatiin sentään uusi nimi voittajaksi. Timo Salo toimitti pallonsa 49 sentin päähän reiästä ja vei näin voiton selvästi nimiinsä. Aina mielenkiintoinen ikuisuuskisa Kari Pyttynen vs. Heikki Häti saatiin tänä vuonna ratkaistua pelaamalla ja H. Hätikin pääsi kuittaamaan viime vuoden Espanja-possaolosta johtuneen tappionsa Pyttyselle. Voitto Hätille, ja tuttuun tapaan hyvin sovelias ja urheilullinen rahasumma vaihtoi omistajaa.

Näin saatiin siis taas jo legendaariseksin muodostunut kilpailu pelattua, luotua uusia tarinoita ja kerättyä kokemuksia joita voi kertoa ja vertailla. Hienojen pelaajien ja hyvien yhteistyökumppaneiden mahdollistama tapahtuma siis senkuin paranee vanhetessaan. Moni onnistuminen kasvaa korkoa ja ne muutamat harmittavat turhat lyönnit vain lisäävät intoa ensi vuoden kisaan. Silloin katsokaas näytetään. Näin kuultiin useammastakin suusta.

08.08.2009 Antti Häti

Kari Vento, Häti-Maljan voittaja vuonna 2009 vastaanottaa palkintonsa kisan järjestäjiltä. (Antti Häti, Kari Häti, Kari Vento ja Heikki Häti).

Kari Vento, Häti-Maljan voittaja vuonna 2009 vastaanottaa palkintonsa kisan järjestäjiltä. (Antti Häti, Kari Häti, Kari Vento ja Heikki Häti).

Tulokset

Miehet scr

Miehet hcp

Miehet pistebogey

Naiset scr

Naiset hcp

Naiset pistebogey

Erikoiskilpailut

Pisin drive:
Kari Vento, HyG

Lähin lippua:
Timo Salo, HyG 0,49 m