XXXII Häti-malja

Riihimäen kaupungin golfmestaruus 2024

02.08.2024 Tawast Golf

XVI Häti-Malja 5.9.2008

Yksi nimi ylitse muiden. Tommi Ruissalo.

Syksyisen raikas ja sopivasti vaihteleva keli vallitsi, kun Riihimäen mestaruuksista pelattiin 70 osallistujan voimin muutaman vuoden jälkeen Hyvinkään hyväkuntoisella ja haasteellisella kentällä. Sateiden jälkeen vielä paikka paikoin märkä kenttä antoi omat mausteensa peliin ja teki kierroksesta pelaajille myös fyysisesti sopivan raskaan rupeaman. Kilpailu onnistui kuitenkin hienosti ja kentän väki hoiti oman osuutensa mallikkaasti ja joustavasti.

Päivä alkoi tuttuun tyyliin yhteisellä golf-brunssilla, jonne kokoontui taas itseensä järkähtämättömästi uskova osallistujajoukko. Ja jututkin olivat tuttuja, voittajia löytyi jokaisesta pöydästä. Siirtyminen Hyvinkäälle tapahtui edelleen terveen itsetunnon merkeissä, tasokkaille pelaajille kuuluvalla arvokkuudella ja tyylillä. Bussi vei, ja myös toi pelin jälkeen palkintojenjakotilaisuuteen, joka jälleen pidettiin iltatilaisuuden muodossa Seurahuoneella.

Leena Manninen naisten mestariksi

Naisten mestaruuteen tarvittiin tänä vuonna nettotulos 71 lyöntiä, joka on yksi alle kentän par-tuloksen. Tuloksen teki Leena Manninen, joka siis sai mestaruusmitalin kaulaansa. Kakkoseksi pelasi tiukasssa kisassa Hanna-Mari Putkonen häviten vain kahdella lyönnilla. Pronssia otti Eija Nikkanen tuloksella 74. Hänelle kirjattiin myös naisten sarjan paras bruttotulos 95 lyöntiä.

Häti-Malja ja miesten hcp-mestaruus yhden miehen näytös

Miesten sarjoissa oli vain yksi voittaja. Tommi Ruissalo oli tänä vuonna voittamaton niin tasoituksettomassa Häti-Malja-kisassa kuin tasoituksellisessakin sarjassa. Bruttotulos 70, eli kaksi alle kentän parin ja tasoituksellinen tulos 68 takasivat siis voitot molemmissa sarjoissa. Hcp-sarjan kakkonen oli Pasi Hellberg niinikään nettotuloksella 68, ja kolmas Aulis Lehtinen, vain lyönnin kärkikaksikolle hävinneenä. Lehtonen pelasi myös loistavan kierroksen, 75 lyöntiä, miesten tasoituksettomassa sarjassa. Kolmanneksi tässä kisassa tuli Kari Vento, tulos 83.

Erikoiskilpailuissakin tuttu tahti

Pisin avauslyönti kirjattiin tänäkin vuonna Tommi Ruissalolle ja lähimmäksi lippua (1,72 m) löi, kukapa muukaan kuin päivän todellinen onnistuja Tommi Ruissalo. Yksi kisa sentään jäi muille kun klassikon Kari Pyttynen - Heikki Häti vei Pyttynen, kuitaten kaksikon välisen vedon tällä kertaa tuplana, kun H. Häti ei Espanjan komennuksen takia päässyt peliin mukaan lainkaan. Palkinnon luovutus tapahtunee lähiaikoina.

Loppusanat eivät myöskään poikkea jo tutuksi tulleesta kaavasta, sillä jälleen mukavat ihmiset, hyvä harrastus ja rento tunnelma täyttivät tapahtumarikkaan ja aina niin iloisen päivän. Huimat tarinat ja hymyilevät kasvot olivat vallitsevina kun päivän tapahtumia kerrattiin ja tehtiin päätöksiä ensi vuoden kisoja silmälläpitäen. Eli silloin pannaan paremmaksi. Ja sehän jää taaskin nähtäväksi.

08.09.2008 Antti Häti

Häti-Malja löysi tiensä tuttuun hyllyyn. Voittaja Tommi Ruissalo oikealla. Palkinnon luovuttivat kisan järjestäjät Antti Häti sekä Kari Häti.

Häti-Malja löysi tiensä tuttuun hyllyyn. Voittaja Tommi Ruissalo oikealla. Palkinnon luovuttivat kisan järjestäjät Antti Häti sekä Kari Häti.

Tulokset

Miehet scr

Miehet hcp

Naiset scr

Naiset hcp

Erikoiskilpailut

Pisin drive:
Tommi Ruissalo, NGK

Lähin lippua:
Tommi Ruissalo, NGK 1,72 m